perjantai 5. elokuuta 2011

Punnitus #1

Tänään oli eka varsinainen perjantaiaamun punnitus, ja vaaka näytti 82,4kg. Maanantain lähtölaukauksesta paino on siis laskenut 400g, ei hullummin! Ja tämä huolimatta eilisen lievästä suklaan mussutuksesta.

Tuli tosiaan ulkoiltua monta tuntia tänään, ja olo on mukavan raukea. Luonnossa oleilu se vain on poikaa, varsinkin kun pääsee sitten takaisin kotiin mukavuuksien äärelle. Telttailu ja sen sellainen on vähän turhan maanläheistä touhua.


Liikuntaan täytyisi kyllä kiinnittää enemmän huomiota, tai siis harrastaa sitä. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään "joka päivä täysiä vähintään tunti", vaan hissun kissun ja realistisesti. Mikä tahansa määrä liikuntaa on parempi kuin tämänhetkinen keskiarvo, eli ei juurikaan, ja hyvin satunnaisesti. Näin alkajaisiksi tavoite voisi olla vaikka kaksi puolen tunnin lenkkiä viikossa. Enempi on tietysti plussaa, mutta pääasia että on joku selkeä tavoite, joka on helppo toteuttaa.


Nyt hyvillä mielin viikonlopun viettoon, kunhan pysyn ruodussa enkä innostu liikoja herkuttelemaan viikonlopun kunniaksi niin eka viikkohan on sujunut kerrassaan mallikkaasti!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti