Hohoo! Vaikka ei ole ollut mikään varsinainen dieettiiviikko (kesävieraan myötä tuli syötyä kaikkea muuta kuin tiukasti karppaillen), niin paino oli kuitenkin 200g vähempi kuin viikko sitten, eli 82,2kg. Suuri helpotus, odotin nimittäin totaalista katastrofia. Mutta vierailun aikanakin pidin kiinni säännöllisistä aterioista enkä sortunut joka välin mussuttamiseen, ja kun vielä oltiin paljon liikenteessä ja jalkojen päällä niin tilanne on varsin hyvä. Huh.
perjantai 12. elokuuta 2011
lauantai 6. elokuuta 2011
Pannareita
Karppaaminen ei onneksi tarkoita sitä, että täytyisi luopua kaikista perinteisistä hiilariherkuista. Jauhot ja sokerin voi korvata muilla aineksilla, kuten vaikkapa herkullisissa pannareissa joita tein tänään aamupalaksi. Alkuperäinen resepti löytyy täältä, itse muokkasin sitä hieman ja tein sitäpaitsi vain puolikkaan satsin. Siitä tuli 11kpl pieniä herkkupannareita.
Manteli-kookospannarit
2,3dl manteleita + kookoshiutaleita, surrautetaan tehosekoittimessa jauhoksi
2 munaa
0,5dl vettä
1tl oliiviöljyä
hitunen suolaa
Sekoita kaikki ainekset kulhossa, paista öljyssä tai voissa pieniksi pannukakuiksi. Sivelin Amerikan malliin hieman voita päälle ja nautin juoksevan hunajan kera. Mums!
Manteli-kookospannarit
2,3dl manteleita + kookoshiutaleita, surrautetaan tehosekoittimessa jauhoksi
2 munaa
0,5dl vettä
1tl oliiviöljyä
hitunen suolaa
Sekoita kaikki ainekset kulhossa, paista öljyssä tai voissa pieniksi pannukakuiksi. Sivelin Amerikan malliin hieman voita päälle ja nautin juoksevan hunajan kera. Mums!
perjantai 5. elokuuta 2011
Punnitus #1
Tänään oli eka varsinainen perjantaiaamun punnitus, ja vaaka näytti 82,4kg. Maanantain lähtölaukauksesta paino on siis laskenut 400g, ei hullummin! Ja tämä huolimatta eilisen lievästä suklaan mussutuksesta.
Tuli tosiaan ulkoiltua monta tuntia tänään, ja olo on mukavan raukea. Luonnossa oleilu se vain on poikaa, varsinkin kun pääsee sitten takaisin kotiin mukavuuksien äärelle. Telttailu ja sen sellainen on vähän turhan maanläheistä touhua.
Liikuntaan täytyisi kyllä kiinnittää enemmän huomiota, tai siis harrastaa sitä. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään "joka päivä täysiä vähintään tunti", vaan hissun kissun ja realistisesti. Mikä tahansa määrä liikuntaa on parempi kuin tämänhetkinen keskiarvo, eli ei juurikaan, ja hyvin satunnaisesti. Näin alkajaisiksi tavoite voisi olla vaikka kaksi puolen tunnin lenkkiä viikossa. Enempi on tietysti plussaa, mutta pääasia että on joku selkeä tavoite, joka on helppo toteuttaa.
Nyt hyvillä mielin viikonlopun viettoon, kunhan pysyn ruodussa enkä innostu liikoja herkuttelemaan viikonlopun kunniaksi niin eka viikkohan on sujunut kerrassaan mallikkaasti!
Tuli tosiaan ulkoiltua monta tuntia tänään, ja olo on mukavan raukea. Luonnossa oleilu se vain on poikaa, varsinkin kun pääsee sitten takaisin kotiin mukavuuksien äärelle. Telttailu ja sen sellainen on vähän turhan maanläheistä touhua.
Liikuntaan täytyisi kyllä kiinnittää enemmän huomiota, tai siis harrastaa sitä. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään "joka päivä täysiä vähintään tunti", vaan hissun kissun ja realistisesti. Mikä tahansa määrä liikuntaa on parempi kuin tämänhetkinen keskiarvo, eli ei juurikaan, ja hyvin satunnaisesti. Näin alkajaisiksi tavoite voisi olla vaikka kaksi puolen tunnin lenkkiä viikossa. Enempi on tietysti plussaa, mutta pääasia että on joku selkeä tavoite, joka on helppo toteuttaa.
Nyt hyvillä mielin viikonlopun viettoon, kunhan pysyn ruodussa enkä innostu liikoja herkuttelemaan viikonlopun kunniaksi niin eka viikkohan on sujunut kerrassaan mallikkaasti!
torstai 4. elokuuta 2011
Tursake
Yäk. Eipä ole niin auvoisa olo tänään. Alkoi ns. se aika kuukaudesta, ja vanne on kiristänyt päätä koko päivän. Mojovat vatsakrampit kun lisätään mukaan, niin hieno päivä kerrassaan. Positiivista on silti se, että en ole lohduttautunut ylettömällä mässäilyllä kuten niin usein ennen. Sen verran kuitenkin lipsahti, että kun illalla leivoin muffinsseja erästä huomista systeemiä varten, sujahti suuhun useampi taikinaan tarkoitettu suklaapala - sekä vähän taikinaakin. Yhden muffinssinkin koemaistoin. Ja heti se kostautuu, vatsa tuntuu turvonneelta löllöltä. Prkl.
Olen päättänyt ottaa perjantaiaamun viralliseksi punnitusajankohdaksi, ja tämän päivän mussutus ei kyllä tiedä hyvää. Voin kuitenkin lohduttautua sillä, että tänä aamuna vaaka näytti 82,2kg, eli jotain on alkanut tapahtua. Tiedän ettei vaa'alla saisi rampata alvariinsa, mutta kun olo oli vielä aamulla niin kepeä niin oli pakko. Katsotaan sitten mikä on meininki huomenna...
Vaan eipä tämä projekti muutamaan suklaapalaan ja yhteen muffinssiin kaadu. Se onkin tärkeää hyväksyä, että repsahduksia tulee, mutta ne eivät ole mikään syy vetää kunnolla överiksi ja aloittaa sitten huomenna puhtaalta pöydältä. Kun eivät ne överikalorit mihinkään häviä seuraavaan päivään mennessä, vaikeuttavat vain hommaa entisestään ja - kuten tähän asti - lykkäävät onnistumista hamaan ikuisuuteen.
Leipomisen yhteydessä napsitut suklaat lasken puhtaasti repsahtamisen piikkiin, mutta erikseen on sitten tietoinen herkuttelu. Esimerkiksi eilen kävi harvinainen vieras, ja otin kyllä jälkkäriksi jätskiä niin kuin muutkin. Erona aiempaan vain oli se, että otin jätskiä ihan pikkiriikkisen, ja täytin kulhon kyytipoikana olleella marjasalaatilla. Ja nautiskelin pienestä jätskiannoksestani hitaasti, lusikallinen kerrallaan. Tänään kävin kollegan kanssa lounaalla intialaisessa ravintolassa, mutta jätin nan-leivän tilaamatta ja riisin syömättä, ehkä muutamaa haarukallista lukuunottamatta. Vatsa tuli täyteen, mutta ilman sitä valtaisaa ähkyä jonka riisi- ja leipävuori aiheuttaa. Ideaalimaailmassa jättäisin tietysti jätskit ja riisit kokonaan väliin, mutta tässä todellisessa maailmassa en halua harrastaa totaalikieltoja koska tiedän niiden johtavan ennen pitkää kunnon repsahduksiin. Parempi nautiskella muutama lusikallinen jäätelöä harkitusti, kuin vetää myöhemmin litran paketti viiteen minuuttiin, eikös vain?
Huomenna on tiedossa paljon ulkoilua, joten kylläpä ne suklaapalaset siitä sulavat. Pääasia on, etten nyt maksimoi kurjuutta vetämällä kaikkea mitä kaapista löytyy. Sillä koskaan ei laihdu jos ei pane stoppia ajattelutavalle jonka tukipilareita ovat "vielä tämä ilta", "sitten huomenna" ja "ensi maanantaina". Laihtuminen ei tapahdu hamassa tulevaisuudessa, se tapahtuu JUURI NYT jos ja kun päätän olla syömättä yhtään enempää herkkuja.
Olen päättänyt ottaa perjantaiaamun viralliseksi punnitusajankohdaksi, ja tämän päivän mussutus ei kyllä tiedä hyvää. Voin kuitenkin lohduttautua sillä, että tänä aamuna vaaka näytti 82,2kg, eli jotain on alkanut tapahtua. Tiedän ettei vaa'alla saisi rampata alvariinsa, mutta kun olo oli vielä aamulla niin kepeä niin oli pakko. Katsotaan sitten mikä on meininki huomenna...
Vaan eipä tämä projekti muutamaan suklaapalaan ja yhteen muffinssiin kaadu. Se onkin tärkeää hyväksyä, että repsahduksia tulee, mutta ne eivät ole mikään syy vetää kunnolla överiksi ja aloittaa sitten huomenna puhtaalta pöydältä. Kun eivät ne överikalorit mihinkään häviä seuraavaan päivään mennessä, vaikeuttavat vain hommaa entisestään ja - kuten tähän asti - lykkäävät onnistumista hamaan ikuisuuteen.
Leipomisen yhteydessä napsitut suklaat lasken puhtaasti repsahtamisen piikkiin, mutta erikseen on sitten tietoinen herkuttelu. Esimerkiksi eilen kävi harvinainen vieras, ja otin kyllä jälkkäriksi jätskiä niin kuin muutkin. Erona aiempaan vain oli se, että otin jätskiä ihan pikkiriikkisen, ja täytin kulhon kyytipoikana olleella marjasalaatilla. Ja nautiskelin pienestä jätskiannoksestani hitaasti, lusikallinen kerrallaan. Tänään kävin kollegan kanssa lounaalla intialaisessa ravintolassa, mutta jätin nan-leivän tilaamatta ja riisin syömättä, ehkä muutamaa haarukallista lukuunottamatta. Vatsa tuli täyteen, mutta ilman sitä valtaisaa ähkyä jonka riisi- ja leipävuori aiheuttaa. Ideaalimaailmassa jättäisin tietysti jätskit ja riisit kokonaan väliin, mutta tässä todellisessa maailmassa en halua harrastaa totaalikieltoja koska tiedän niiden johtavan ennen pitkää kunnon repsahduksiin. Parempi nautiskella muutama lusikallinen jäätelöä harkitusti, kuin vetää myöhemmin litran paketti viiteen minuuttiin, eikös vain?
Huomenna on tiedossa paljon ulkoilua, joten kylläpä ne suklaapalaset siitä sulavat. Pääasia on, etten nyt maksimoi kurjuutta vetämällä kaikkea mitä kaapista löytyy. Sillä koskaan ei laihdu jos ei pane stoppia ajattelutavalle jonka tukipilareita ovat "vielä tämä ilta", "sitten huomenna" ja "ensi maanantaina". Laihtuminen ei tapahdu hamassa tulevaisuudessa, se tapahtuu JUURI NYT jos ja kun päätän olla syömättä yhtään enempää herkkuja.
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Oloja
Hirmuisen hyvä olo. Kun jättää huonot hiilarit pois, ensimmäisenä poistuu turvotus. Ja se tuntuu aivan mahtavalta! Vatsamakkarat eivät tietenkään ole hävinneet vielä mihinkään, mutta ilmapallovatsan katoaminen tekee heti olon hoikemmaksi.
Tänään oli hieman uuvuttava päivä, ja välillä verensokerikin pääsi laskemaan melko hälyyttävästi. En silti sortunut mättämään mitä käsiini sain, vaan söin hyvää ruokaa riittävästi. Pientä napostelua on edelleen ilmassa kun pikkunälkä iskee, ja vaikka olen aika hyvin onnistunut valitsemaan hyviä vaihtoehtoja (kuten pähkinöitä tai juustoa), niin tavoite on se että aterioilla syödään vatsa täyteen, ja niiden välillä ei yhtikäs mitään. Hyvä ateriarytmi lienee se klassinen:
En oikeastaan edes ole (nykyään) mikään toivoton herkkupeppu, syön kyllä pääosin terveellisiä asioita mutta ongelmana on juuri epämääräinen napostelu ja ylisuuret annokset aterioilla. Uskon että tärkeä tekijä ongelman ratkaisemiseksi on säännöllinen syöminen, ja sitten aterialla kunnollinen keskittyminen ruokaan. Miltä se näyttää, tuoksuu, tuntuu suussa, ja ennen kaikkea maistuu? Kun ruuasta keskittyy nautiskelemaan täysillä, tulee syötyä vähemmän. On myös tärkeää kuulostella omaa oloa, ja lopettaa syöminen ajoissa - ei siis siinä vaiheessa, kun tajunta sumenee ähkyn määrästä. Tuohon kylläisyyden tunteeseen olen kiinnittänyt ekstrahuomiota, ja varsin hyvin tuloksin.
Näiden asioiden ohella painotan kuitenkin edelleen henkistä puolta. Jotain pääni sisällä on nyt selvästi naksahtanut, olen avannut mieleni elämästä ja pienistä asioista nauttimiselle, sen sijaan että stressaisin kaikesta mahdollisesta. Henkinen tyytyväisyys ja tasapaino heijastuu välittömästi siihen, ettei ole pakonomaista tarvetta syömiseen. Mieleeni on jäänyt vuosien takaa lehtiotsikko "Syötätkö nälkäistä sydäntä?", ja tajuan yhä selvemmin, miten totta se on. Kun ravitsen sydäntäni ja sieluani kaikella hyvällä ja kauniilla, eivät ne enää huuda ruokaa turrukkeeksi. On minulla siinäkin vielä pitkä matka kuljettavana, mutta pääasia että olen nyt aidosti tiedostanut ja hyväksynyt asian, ja muuttaa luutuneita ajatusratoja myönteisemmiksi.
Kuten varmasti niin monilla muillakin naisilla, minullakin on teini-ikäisestä asti ollut tapana katsella kauniiden julkkisten kuvia inspiraation ja motivaation lähteenä. Tiedän, että nuo photoshopatut kuvat eivät välttämättä tee niin hyvää itsetunnolle, ja usein olenkin kokenut äärimmäistä epätoivoa ja turhautumista katsoessani kuvaa täydellisestä vartalosta ja sitten omia muhkujani ja makkaroitani. Nyt kun tiedän päässeeni hyvään vauhtiin, tuntuu tällaisten kuvien katsominen yksinomaan innostavalta. Olen matkalla kohti sitä vartaloa, joka näyttää luontaisesti niin hyvältä kuin mahdollista!
Tänään oli hieman uuvuttava päivä, ja välillä verensokerikin pääsi laskemaan melko hälyyttävästi. En silti sortunut mättämään mitä käsiini sain, vaan söin hyvää ruokaa riittävästi. Pientä napostelua on edelleen ilmassa kun pikkunälkä iskee, ja vaikka olen aika hyvin onnistunut valitsemaan hyviä vaihtoehtoja (kuten pähkinöitä tai juustoa), niin tavoite on se että aterioilla syödään vatsa täyteen, ja niiden välillä ei yhtikäs mitään. Hyvä ateriarytmi lienee se klassinen:
- Aamiainen
- Lounas
- Välipala
- Päivällinen
- Iltapala
En oikeastaan edes ole (nykyään) mikään toivoton herkkupeppu, syön kyllä pääosin terveellisiä asioita mutta ongelmana on juuri epämääräinen napostelu ja ylisuuret annokset aterioilla. Uskon että tärkeä tekijä ongelman ratkaisemiseksi on säännöllinen syöminen, ja sitten aterialla kunnollinen keskittyminen ruokaan. Miltä se näyttää, tuoksuu, tuntuu suussa, ja ennen kaikkea maistuu? Kun ruuasta keskittyy nautiskelemaan täysillä, tulee syötyä vähemmän. On myös tärkeää kuulostella omaa oloa, ja lopettaa syöminen ajoissa - ei siis siinä vaiheessa, kun tajunta sumenee ähkyn määrästä. Tuohon kylläisyyden tunteeseen olen kiinnittänyt ekstrahuomiota, ja varsin hyvin tuloksin.
Näiden asioiden ohella painotan kuitenkin edelleen henkistä puolta. Jotain pääni sisällä on nyt selvästi naksahtanut, olen avannut mieleni elämästä ja pienistä asioista nauttimiselle, sen sijaan että stressaisin kaikesta mahdollisesta. Henkinen tyytyväisyys ja tasapaino heijastuu välittömästi siihen, ettei ole pakonomaista tarvetta syömiseen. Mieleeni on jäänyt vuosien takaa lehtiotsikko "Syötätkö nälkäistä sydäntä?", ja tajuan yhä selvemmin, miten totta se on. Kun ravitsen sydäntäni ja sieluani kaikella hyvällä ja kauniilla, eivät ne enää huuda ruokaa turrukkeeksi. On minulla siinäkin vielä pitkä matka kuljettavana, mutta pääasia että olen nyt aidosti tiedostanut ja hyväksynyt asian, ja muuttaa luutuneita ajatusratoja myönteisemmiksi.
Kuten varmasti niin monilla muillakin naisilla, minullakin on teini-ikäisestä asti ollut tapana katsella kauniiden julkkisten kuvia inspiraation ja motivaation lähteenä. Tiedän, että nuo photoshopatut kuvat eivät välttämättä tee niin hyvää itsetunnolle, ja usein olenkin kokenut äärimmäistä epätoivoa ja turhautumista katsoessani kuvaa täydellisestä vartalosta ja sitten omia muhkujani ja makkaroitani. Nyt kun tiedän päässeeni hyvään vauhtiin, tuntuu tällaisten kuvien katsominen yksinomaan innostavalta. Olen matkalla kohti sitä vartaloa, joka näyttää luontaisesti niin hyvältä kuin mahdollista!
tiistai 2. elokuuta 2011
Mietipä vähän
Aivan mieletöntä tuhlausta on kuluttaa arvokasta elinaikaansa murehtimalla kilojaan ja muita epäoleellisia asioita elämässä. Stressata ulkoisista seikoista, siitä sujuuko oma elämä jonkun kuvitteellisen ohjekirjan mukaan. Elää kuin marttyyri ja ottaa kaikesta itseensä, velloa negatiivisuudessa ja sääliä itseään kun muut ihmiset eivät ymmärrä miten hauska ja ihana minä oikeasti olen vaikka näytän vain vetäytyvän ulkokuoren.
Näihin asioihin minä olen elämääni tuhlannut aivan liikaa. En nyt koko aikaa, mutta liiaksi kuitenkin. Mutta kukaan muu ei voi muuttaa elämääni puolestani. Kukaan muu ei voi päästä pääni sisään ja napsauttaa uutta, hauskempaa vaihdetta päälle. Vain minä voin korjata ne asiat jotka elämässäni ovat vialla, sen sijaan että vain valittaisin ja tuntisin itseni surkeaksi. Deal with it, and get on with your life.
Näitä asioita pyrin nyt miettimään, heti herätessäni, sen sijaan että aloittaisin sisäisen valitusvirren. Näitä asioita mietin, kun tekemättömien asioiden aiheuttama stressi alkaa vääntää vatsaa. Toki elämässä täytyy tehdä asioita ja olla järjestelmällinen, mutta ennen kaikkea elämästä kuuluu nauttia. Kehoni lisäksi kevennän mieltäni, teen tilaa naurulle ja spontaaniudelle, hauskuudelle ja nautinnolle. Luulenpa, että sellaisten asioiden lisääminen korreloi täysin lohtusyömisen vähenemisen kanssa.
maanantai 1. elokuuta 2011
Lähtölukemat
Tänä aamuna oli sitten ns. totuuden hetki. Vaa'alla käynti ei itse asiassa ahdistanut lainkaan niin paljon kuin olisi voinut luulla, sillä olen vähän kevennellyt syömisiä jo muutaman viikon ajan, ja paino on vastaavasti lähtenyt laskuun. Tämän aamun lukema oli 82,8kg. Onhan se paljon, mutta positiivisesti ajatellen voin todeta, että on se viime aikoina ollut enemmänkin...
Kirjasin myös ylös hieman mittanauhalukemia. Löysin joku aika sitten Pinterestistä tällaisen mahtavan vintage-laihdutustaulukon, ja lisäsin siihen omat mittani äärimmäisen ammattitaitoisesti Picnik-kuvankäsittelysaitilla. Noh, ajatus on tärkein. Enpä muuten ole aiemmin tullut ajatelleeksi mitata polviani ja nilkkojani, vaikka muuten olen kyllä itseäni mittaillut. Vaan tämä siis on lähtökohta, aika ikäviä lukemia, mutta jotenkin ne eivät niin ahdista kun tiedän että se on menoa nyt.
Sentit ja kilot saavat siis kyytiä, mutta kuinka paljon, sitä en vielä tiedä. Selvää on, että joku 10-15kg pudotus on minimi, mutta sen jälkeen katsotaan sitten mitä olo ja peilikuva sanovat. En halua liiaksi tuijottaa painotaulukoita, vaan löytää sen painon jossa minulla on hyvä olla, ja jossa on sijaa ruuasta nauttimiselle ja kohtuulliselle herkuttelulle. Aikaa on vuosi, ja suositellulla eli 0,5kg:n viikkopudotusvauhdilla ehtisi hyvin pudottaa jopa 24kg. Voi kuitenkin olla, että se on liikaa - aika näyttää.
Tähän asti olen ollut tyypillinen "ikuinen laihduttaja", joka on kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja sortunut sitten aina uudestaan. Välillä on äärimmäisen turhauttavaa, kun eri suuntaukset välittävät aivan erilaista sanomaa, eikä oikein tiedä että miten tässä pitäisi syödä. Ehkä totuus onkin se, että kehomme ovat hieman erilaisia, ja mikä sopii yhdelle ei ehkä sovi toiselle. Omasta kehostani olen havainnut, että ehdottomasti parhaiten sopii karppaus eli vähähiilihydraattinen dieetti. Sillä nämä viime viikkojen tulokset on saatu aikaiseksi, vaikken ole edes ollut kauhean tiukka. Viljaton ja sokeriton linja yksinkertaisesti sopii minulle, tekee olon kevyeksi ja energiseksi ja näemmä saa painon putoamaan. Mitenkään supertiukka en kuitenkaan aio olla, ja tänäänkin söin lounaaksi muutaman siivun kotona leivottua täysjyväruisleipää. Ohjenuorana on, että mikään ei ole täydellisen kiellettyä, mutta päivittäisellä tasolla valitsen ruokia jotka saavat minut voimaan hyvin. Silloin on varaa välillä syödä mitä sattuu - harkitusti. Se minun täytyy kuitenkin hyväksyä, että harkitsemattomat ja hallitsemattomat ahmimisorgiat minun täytyy jättää taakseni, muuten ei laihtumisesta tulee mitään.
Ahmimisen kuriin saaminen vaatiikin sitten sitä henkisen puolen kohentamista. Sen olen nyt aloittanut, olen pysähdellyt oikein kuuntelemaan, millaista nauhaa päässäni pyöritän ja miten itselleni puhun. Eikä ole kaunista kuultavaa se, kun heti herättyäni alan soimata itseäni kaikesta siitä mitä en kuitenkaan tänäänkään tee, ja miten olen ällöttävä läski ja kamalan näköinen ja ties mitä. Ei ihme jos mieli on maassa. Vaan otin sisäisestä möröstä niskalenkin heti aamusta, nousin varhain ja lähdin lenkille, ja rupesin heti muuttamaan sisäistä nauhaa enemmän tsemppaavaksi. Että mitä sitten jos näytän hupsulta treenivaatteissani, pääasia että olen treenaamassa, ja ei, liikennevaloissa viereeni osunut hymyilevä nainen ei todennäköisesti hymyillyt/nauranut minulle. Ja jos näin olisi ollut, niin entä sitten? Olen valtavan hyvä ottamaan vakavasti kaikki potentiaaliset loukkaukset, ja huomaan saavani jotain masokistista nautintoa siitä että oikein ryven itsesäälissä. Todella rakentavaa. Jos minä jotain tarvitsen, niin enemmän asennetta, ja paksumpaa nahkaa - henkistä fyysisen sijaan.
Kaikkein parasta lääkettä itsetunnolle ovat kuitenkin myönteiset saavutukset ja itsensä ylittäminen. Otin tänään erään ammattiini liittyvän askeleen, jota olen miettinyt ja harkinnut jo pitkään, mutten ole uskaltanut. Nyt vain päätin koota rohkeuteni ja hypätä - ja se kannatti, voi, miten se kannatti. Lopputulos ei ole vielä selvillä, mutta hyvältä vaikuttaa, ja pääasia on että minä USKALSIN. Sain siitä aivan valtaisan itsetuntoboostin, tuntui kuin mieleni sopukoissa olisi käynyt raikas tuuli joka toi mukanaan optimismia ja uskoa itseeni. Ja ne täyttävät juuri sitä tyhjää tilaa, jota niin pitkään olen yrittänyt täyttää syömällä. Hyvä minä!
Yksi tämän laihdutusprojektin tavoitteista on, että kesällä 2012 voin sitten lapsuusvuosieni mennä häpeilemättä bikineissä rannalle. Tässäpä hieman inspiraatiota, upea huippumalli Miranda Kerr. Huippumallia minusta ei toki koskaan tule, mutta katsotaan, miten lähelle voin päästä!
Kirjasin myös ylös hieman mittanauhalukemia. Löysin joku aika sitten Pinterestistä tällaisen mahtavan vintage-laihdutustaulukon, ja lisäsin siihen omat mittani äärimmäisen ammattitaitoisesti Picnik-kuvankäsittelysaitilla. Noh, ajatus on tärkein. Enpä muuten ole aiemmin tullut ajatelleeksi mitata polviani ja nilkkojani, vaikka muuten olen kyllä itseäni mittaillut. Vaan tämä siis on lähtökohta, aika ikäviä lukemia, mutta jotenkin ne eivät niin ahdista kun tiedän että se on menoa nyt.
Tähän asti olen ollut tyypillinen "ikuinen laihduttaja", joka on kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja sortunut sitten aina uudestaan. Välillä on äärimmäisen turhauttavaa, kun eri suuntaukset välittävät aivan erilaista sanomaa, eikä oikein tiedä että miten tässä pitäisi syödä. Ehkä totuus onkin se, että kehomme ovat hieman erilaisia, ja mikä sopii yhdelle ei ehkä sovi toiselle. Omasta kehostani olen havainnut, että ehdottomasti parhaiten sopii karppaus eli vähähiilihydraattinen dieetti. Sillä nämä viime viikkojen tulokset on saatu aikaiseksi, vaikken ole edes ollut kauhean tiukka. Viljaton ja sokeriton linja yksinkertaisesti sopii minulle, tekee olon kevyeksi ja energiseksi ja näemmä saa painon putoamaan. Mitenkään supertiukka en kuitenkaan aio olla, ja tänäänkin söin lounaaksi muutaman siivun kotona leivottua täysjyväruisleipää. Ohjenuorana on, että mikään ei ole täydellisen kiellettyä, mutta päivittäisellä tasolla valitsen ruokia jotka saavat minut voimaan hyvin. Silloin on varaa välillä syödä mitä sattuu - harkitusti. Se minun täytyy kuitenkin hyväksyä, että harkitsemattomat ja hallitsemattomat ahmimisorgiat minun täytyy jättää taakseni, muuten ei laihtumisesta tulee mitään.
Ahmimisen kuriin saaminen vaatiikin sitten sitä henkisen puolen kohentamista. Sen olen nyt aloittanut, olen pysähdellyt oikein kuuntelemaan, millaista nauhaa päässäni pyöritän ja miten itselleni puhun. Eikä ole kaunista kuultavaa se, kun heti herättyäni alan soimata itseäni kaikesta siitä mitä en kuitenkaan tänäänkään tee, ja miten olen ällöttävä läski ja kamalan näköinen ja ties mitä. Ei ihme jos mieli on maassa. Vaan otin sisäisestä möröstä niskalenkin heti aamusta, nousin varhain ja lähdin lenkille, ja rupesin heti muuttamaan sisäistä nauhaa enemmän tsemppaavaksi. Että mitä sitten jos näytän hupsulta treenivaatteissani, pääasia että olen treenaamassa, ja ei, liikennevaloissa viereeni osunut hymyilevä nainen ei todennäköisesti hymyillyt/nauranut minulle. Ja jos näin olisi ollut, niin entä sitten? Olen valtavan hyvä ottamaan vakavasti kaikki potentiaaliset loukkaukset, ja huomaan saavani jotain masokistista nautintoa siitä että oikein ryven itsesäälissä. Todella rakentavaa. Jos minä jotain tarvitsen, niin enemmän asennetta, ja paksumpaa nahkaa - henkistä fyysisen sijaan.
Kaikkein parasta lääkettä itsetunnolle ovat kuitenkin myönteiset saavutukset ja itsensä ylittäminen. Otin tänään erään ammattiini liittyvän askeleen, jota olen miettinyt ja harkinnut jo pitkään, mutten ole uskaltanut. Nyt vain päätin koota rohkeuteni ja hypätä - ja se kannatti, voi, miten se kannatti. Lopputulos ei ole vielä selvillä, mutta hyvältä vaikuttaa, ja pääasia on että minä USKALSIN. Sain siitä aivan valtaisan itsetuntoboostin, tuntui kuin mieleni sopukoissa olisi käynyt raikas tuuli joka toi mukanaan optimismia ja uskoa itseeni. Ja ne täyttävät juuri sitä tyhjää tilaa, jota niin pitkään olen yrittänyt täyttää syömällä. Hyvä minä!
Yksi tämän laihdutusprojektin tavoitteista on, että kesällä 2012 voin sitten lapsuusvuosieni mennä häpeilemättä bikineissä rannalle. Tässäpä hieman inspiraatiota, upea huippumalli Miranda Kerr. Huippumallia minusta ei toki koskaan tule, mutta katsotaan, miten lähelle voin päästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)